Teksti ja kuvat: Liisa Yli-Ketola

 

Sateisena keskiviikkona Joensuun ammattikoulukampuksen perimmäisessä Metallitalossa opiskelee huppupäisten suomalaisnuorten lisäksi joukko hymyileviä ja kohteliaita myanmarilaisia. Puhtaus- ja kiinteistöpalveluala on heidän juttunsa, mistä kertoo jo käytävällä siivouskärryn kanssa liikkuva ryhmä. Osa opiskelijoista on vielä luokassa opettajansa Eija Maarasen johdolla perehtymässä päivän teemaan.

30-vuotias Nei Nuam ja 29-vuotias Ngun Lian Sang suostuvat haastatteluun siitä, miten ja miksi he päätyivät Suomeen ja millaiselta heidän tulevaisuutensa näyttää.

 

– Unelmani oli päästä ulkomaille opiskelemaan, Luoteis-Myanmarista Falam Chinistä kotoisin oleva, Nei Nuam sanoo.

 

Hänelle parin päivän matka Suomeen runsas vuosi sitten oli ensimmäinen matka ulkomaille. Samasta kaupungista oli lähdössä 36 opiskelijan ryhmä, mikä teki asiasta helpompaa. Suomesta Nei Nuam ei ennakkoon tiennyt paljonkaan.

 

Lian Sangille ystävä oli suosittellut Riverian koulutusta. Mukaan hän sai 23-vuotiaan pikkusisarensa.

 

– Vanhempamme ymmärsivät lähtömme hyvin, koska kotimaassamme olot ovat juuri nyt hyvin epävakaat. Suomi on Myanmarista katsottuna erittäin turvallinen maa etenkin naisille. Ennakkoon minä tiesin Nokian. Googlen avulla etsin tietoa, ja päällimmäiseksi nousi se, että täällä on hyvä koulutusjärjestelmä.

 

Nyt kumpikin haastateltava on saanut itse kokea tuon koulutusjärjestelmän antia, ja viesti on selvä: opettajat ovat Suomessa tosi hyviä.

 

Haastattelua tehdään osin suomeksi ja englanniksi. Lian ja Nei harmittelevat, miten huonosti he oppivat englantia lapsuuden kouluissaan. Opetusmetodit olivat vanhanaikaisia ja ryhmät suuria.

Suomessa suomea on opiskeltu intensiivisesti ensimmäiset kuukaudet Kiteen Puhoksessa. Sieltä opiskelijat siirtyivät asumaan opiskelija-asuntoihin Joensuussa, jossa aloitettiin myös oppisopimukseen kuuluvat työjaksot.  Muutaman viikon päästä haastatteluhetkestä edessä on ryhmän valmistuminen ja siirtyminen täysiaikaisesti alan töihin.

 

– Käyn jo nyt siivoamassa monia toimistoja ja kuntosaleja. Työaikani vaihtelee, mutta viikonloput ovat vapaita, Nei sanoo.

 

Lian puolestaan arvelee, että hänen palkkansa on hieman keskivertoa parempi, koska hän siivoaa keskussairaalassa myös viikonloppuisin ja iltaisin.

 

– Työ ei ole minulle liian raskasta. Vapaa-aikaakin jää. Silloin pelaan jalkapallo SC-Riverballin riveissä. Haluaisin käydä myös kuntosalilla. Viime talvena se onnistui, Lian iloitsee.

 

Nei kertoo harrastavansa pianonsoittoa ja musiikin kuuntelua. Tällä hetkellä hänen lemppareitaan ovat suomalaisartistit Behm ja Robin. Hän kävelee kaupungilla usein luurit korvillaan.

 

– Nyt unelmoin paremmasta suomen kielestä ja siitä, että jonain päivänä voisin matkustaa Euroopassa eri maihin, kuten Hollantiin, Norjaan ja Italiaan. Meidän maamme on siinä tilanteessa, että sinne paluu ei ole nyt ajankohtaista.

 

Liankin arvelee, ettei sotatilan partaalla olevaan Myanmariin ole paluuta ainakaan pariin kolmeen vuoteen.

Suomesta he voivat työtuloistaan lähettää lahjarahaa perheilleen Myanmariin, vaikka ruoka ja asuminen ovat kallista Suomessa. 

Lian ja Nei luottavat siihen, että heidän perheensä pärjäävät Myanmarissa.

Neille tilanne on sikäli hankala, että hän on vanhempiensa ainut lapsi, mutta yhteyttä pidetään puhelimella.

 

– Sukua, ystäviä ja teepuulehtisalaattia ikävöin Myanmarista. Siellä ruoka on mausteisempaa, on kitkeriä ja happamia makuja, joita ei täällä tunneta. Kaneli taas oli minulle uusi tuoksu ja maku. Siitä olen oppinut tykkäämään pullassa, Nei hymyilee.

Ensin hän kuitenkin huudahtaa ”OMG”, kun puheeksi tulee suomalainen ruoka. Eroja siis riittää.

Ja kun kysyn, millä tasolla on suomalaisten tietämys Myanmarista, kaksikko vastaa, että eihän täällä tiedetä, missä koko maa sijaitsee.

 

He toivoisivat, että Myanmarista tiedettäisiin ainakin se, että siellä asuu kovin moniin erilaisiin uskonnollisiin ja etsinisiin ryhmiin kuuluvia ihmisiä. Kunkin tausta on myös hienovireisesti yksityisasia, jota ei yleensä oteta puheeksi.

 

– Olemme hauska ja ystävällinen kansa.

 

Nei nauraa kuulleensa joskus huomautuksia heidän äänekkyydestään.

Vappuna Ilosaaren piknikillä he näkivät myös joensuulaisista riehakkaamman puolen: siellä soi musiikki ja ihmiset jopa tanssivat ulkona.

 

– Me nautimme tanssista ja musiikista. Vaikka nauran paljon, osaan myös itkeä. Ja itku tulee, kun ajattelen kotimaatani sotilasvallan käsissä ja siellä tapahtuvia surullisia asioita. 

 

Lian nauttii tavallaan Joensuun hiljaisuudesta ja kuvaa itseään jopa hiljaisemmaksi kuin suomalaiset.

 

– Ihmiset Suomessa ovat aina ystävällisiä ja tervehtivät. Se on tehnyt kotiutumisesta helppoa. Ja etenkin opettajat, jotka ovat olleet meille kuin äitejämme. Yritän ajatella pikkuhiljaa enemmän ja enemmän suomen kielellä ja olla kääntämättä kaikkea burmaksi.

 

Koulusta ja kämppäkavereistaan he ovat saaneet ensimmäisiä suomalaisia ja muunmaalaisia ystäviä. Työpaikan saantia he pitivät helppona, koska koulusta autettiin alkuun. Ensi kesää he odottavat, koska silloin luvassa on ensimmäinen kunnon kesäloma ja mahdollisuus matkustaa Myanmarissa käymään. Yangonin lentokentältä pitää vielä huruutella pari päivää bussilla enne kuin pääsee Falam Chiniin.